keskiviikko 9. huhtikuuta 2025

Uimahalli Mäntsälään

Uimahallin maantasokerroksen pohjapiirros

Saataisiinko vihdoinkin uimahalli Mäntsälään?

Mäntsälään on yritetty saada uimahallia jo 1980-luvulta saakka. Minulle on kerrottu, että vuonna -84 tänne houkuteltiin lapsiperheitä markan tontilla ja että tänne on tulossa uimahalli. 40 vuoden jälkeenkään sitä uimahallia ei ole. 

Nyt se on sentään investointisuunnitelmassa ja se on jo aika paljon edistystä. On tehty pohjapiirroksia ja etsitty paikkaa. Kunta on yrittänyt saada Mäntsälän Seurakunnalta tonttia, mutta ymmärrän hyvin, että seurakunta ei sitä ihan ilmaiseksi luovuta, koska on keskeisellä paikalla. 

Minä olen ollut ihan koko ajan uimahallin kannalla ja ihmettelin kovasti, kun Mäntsälään rakennettiin toinen jäähalli, jota kovasti kyllä vastustin. No en ollut päättämässä silloin niin ei minun vastustuksesta ollut paljon hyötyä. Puhuin kuitenkin ja näin jälkeenpäin olen kyllä muistanut asian, kun jäähalli on tarvinnut kunnan avustusta ja se raha on sitten jouduttu yhtäkkiä ottamaan jostain - ja säästämään jostain muualta. 

Toivottavasti olisin päättämässä historiallisesta uimahallihankkeesta Mäntsälään. Uimahalli tarjoaa liikuntaa ihan kaikille kuntalaisille. Mäntsälässä on paljon erilaisia palveluasuntoja vammaisille ja tietenkin myös ikäihmisille ja uimahalli sopii kaikille hyvänä liikuntamuotona. Nyt meillä on lähimpään uimahalliin n. 30 kilometriä suuntaansa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti